Saapuminen Bosniaan

Lähdimme Helsingistä klo 8:30 lennolla, joka teki välilaskun Budapestiin. Iloisena yllätyksenä heti matkan alkuun tapasimme Liilian, Joka tuli samalle lennolle meidän kanssa. Hänen pyhiinvaellusmatkansa tosin jatkuu Budapestista Kiovaan.

Saavuimme Sarajevoon klo 14, jossa meitä oli vastassa kansainvälisen ryhmän koordinaattori Samra. Sarajevosta jatkoimme suoraan pieniä kujia pitkin Visokon kylään. Matkan aikana Samra ja kuskit viihdyttivät meitä kansanlauluilla sekä kertomalla hiukan tietoa maasta ja alkaneista kaivauksista. Bosnialaiset tuntuvat olevan varsin välitöntä porukkaa, myöhemmät keskustelut paikallisten kanssa vahvistivat sen.

Visokossa menimme ensin Piramida Sunca motelliin, jossa heti aluksi törmäsimme saksalaiseen kuvausryhmään. Ryhmän kanssa lähdimme oitis kaivauksille. Kuvaajat kehittelivät pienen kehystarinan, jossa saimme esittää sitä mitä olimme eli ulkomaalaisia vapaaehtoistyöntekijöitä. Kuvausryhmän mukana pääsimme kuin tilauksesta kuuntelemaan ja juttelemaan lähietäisyydeltä pyramidien löytäjän ja kaivausten johtajan Sam Osmanagicin kanssa. Keskusteluista ja teorioista kerron kuluvina päivinä lisää. Suurin osa tänään käydyistä asioista on jo internetissä nähtävillä ja luettavissa.

Loppuillasta kiipesimme vieä Aurinkopyramidikukkulan huipulle, kuvailimme ja ihmettelimme maailmaa. Näköalat sieltä olivat aivan huikeat. Jos koko kukkula tosiaan on pyramidirakennelma, kuten Sam vakaasti uskoo, niin se on eittämättä reilusti suurin muinainen rakennelma.

Sain otettua kuvia aika paljon, mutta motellin nettiyhteys on muotoa dial-up, eikä kuvien pakkaaminen taida onnistua joka päivä, joten siirtelen niitä saitten harvemmin. Nettipäiväkirjaa on helpompi päivittää.

Huomenna jatkamme kuvailua ja tutustumista mm. tunneleihin ja muihin huipulla oleviin alueisiin.

Ennen lähtöä kuulimme vielä tällaisia uutisia:

Bosnian pääministeri on vieraillut Visokossa ja hallitus valmistautuu pitkään rahoitukseen. Toisaalta Samin huhutaan saaneen porttikiellon kaivauksille ja tiedotustilaisuuksiin johtuen radikaaleista ortodoksista arkeologiaa herättelevistä ja siitä poikkeavista lausunnoista.

Porttikielto ei päivästä päätellen ole Samiin purrut, mutta ovathan hänen teoriat kyllä huikeita.

Taidamme muuten olla aivan ensimmäisiä ulkomaalaisia vapaaehtoistyöntekijöitä täällä!

Perjantai, 21. Huhtikuuta, 2006

  1. Lento ja saapuminen Hurghadaan
  2. Petruksen matka Visokoon 07/2006
  3. Filmitähdet
  4. Aitatapaus
  5. May Day
Bosnia

If you enjoyed this post, please consider to leave a comment or subscribe to the feed and get future articles delivered to your feed reader.

Comments

One Response to “Saapuminen Bosniaan”

Leave Comment

(required)

(required)