Päivä Kairossa

Lähdemme matkaan klo 1:30 yöllä. Turvajärjestelyiden takia Kairon ja Luxorin matkat täytyy tehdä poliisisaattueessa (convoy). Kokoonnumme varmaan sadan auton letkaan klo 3 yöllä. Matka kestää yhteensä 9 tuntia, mutta onneksemme englanninkielinen oppaamme on perehtynyt pakollisen 4 vuoden yliopisto-opintojen kautta egyptin historiaan, arkeologiaan sekä omatoimisesti mystiikkaan, joten saamme viritettyä mielenkiintoisia aiheita eikä aikamme käy pitkäksi odotellessa pyramidia ja sfinksiä. Loppumatkasta saamme tuta hiekkamyrskyn!

Valitettavasti muistiinpanoni jäävät tähän samaiseen bussiin Kairon reissun jälkeen, joten joudun tekemään alkuosan uusiksi. Tästä eteenpäin kuitenkin käytän matkan aikana tekemiäni muistiinpanoja. Joitain pyramidi piirroksia, lukuarvoja ja Anin papyrus referaatti hukkui kokonaan, mutta esim. pyramidien astronomiset yhtäläisyydet ja tulkinnat ovat hyvin löydettävissä kirjasta “The Orion Mystery Päivä Kairossa
by Robert Bauval & Adrian Gilbert.

Palasimme Kairosta klo 12 yöllä. Reissu oli siis lähes 24 tuntia, raskas, mutta rahan ja vaivan arvoinen. Toivon, että muistiinpano lehtiöni vielä ilmaantuu joskus jostain…

Kairossa asuu 18 miljoonaa ihmistä miljoonine henkilöautoineen. Ei liikennesääntöjä, samassa massassa menevät hevoset, aasit, moottoripyörät jopa pyörätuolipotilaat. Silti kaikki tuntui toimivan varsin hyvin. Autot puikkelehtivat kovaa vauhtia, riikkaria käytettiin ahkerasti, sitä vartenhan se on autoon laitettu. Myyjät kulkivat kävellen autojen välissä ja yrittivät myydä tavaraa auton ikkunoiden kautta.

Suuntasimme ensin museoon katsomaan pylväitä, patsaita, hautakammioita, Tutankhamonin haudan valtavaa tavaramäärää. Erikoisuutena Tutankhamonin haudassa oli esim. bumerangit. Todellinen yllätys minulle. Museossa on yli 120 000 esinettä, joten katseltavaa riittäsi moniksi kuukausiksi. Valitettavasti kameraakaan ei saanut viedä mukana museon sisälle kuten ei myöskään pyramidien sisätiloihin.

Kairo Travel Quide

Museossa on myös paljon palasia Anin papyruksesta. Kuolleitten kirja on eräänlainen kuolemanjälkeisen elämän vakuutus ja ohjekirja kuollelle faaraolle tai ihan tavalliselle ihmisellekin. Kuolleitten kirjoja on useita eri versioita löydettynä kiviseinistä ja papyruskääröistä. Anin papyrus on yksi tunnetuimmista kuolleitten kirjoista. Anin papyrus koostuu 37 taulusta, joissa yksityiskohtaisesti esitetään kuolemanjälkeisiä tapahtumia.

Seuraavaksi suuntasimme tosiaankin Gizan maailmankuuluille pyramideille. Olihan ne hienoja ”kivirauniioita”. Ajan ja ihmisen kuluttava käsi on hakannut suuren osan rakennelmien hohdosta, mutta matkaoppaamme avulla pyramidien mahdollisuudet heräsivät ainakin minulle elävinä henkiin. Pyramidien tarkoituksesta ja rakentamisen motiiveista on monia teorioita. Seuraavassa kolme niistä lyhyesti selitettynä.

Great Pyramids of Egypt

I Pyramidit olivat monumentaalisia hautakammiioita ja muistomerkkejä Kheopsille, Khefrenille ja Mykerinokselle. Isälle, pojalle ja pojan pojalle. Faaraoitten suuruus mitattiin usein myös jälkipolville jäävien merkkien suuruudella. Tämän teorian mukaan Kheops rakensi suurimman pyramidin, poika hiukan pienemmän, mutta korkeammalle paikalle, joten se näyttää ehkä kaikkein suurimmalta. Pojan poika (Mykerinos) huomasi, että hänen isä ja isoisänsä eivät ehtineet nähdä elinpäivinään rakennelmien valmistumista, joten hän päätti tehdä paljon pienemmän pyramidin. Silti hänkään ei nähnyt rakennusta valmiina historian tietojen mukaan.

II Pyramidit olivat astrologisia apuvälineitä aikojen ja kohtaloiden laskemiseen. Oli mahdollista, että pyramidit pystyivät luomaan valoja ja varjoja ympärillä olevalle temppelialueelle, kompleksille. Näistä taas papit pystyivät tulkitsemaan pienempiä ja suurempia tapahtumia. Hyvin merkittävät tapahtumat saattoivat esiintyä valtavina valoilmiöinä läpiympäristössä. Tämän teorian mukaan kolme pyramidia vastaavat myös Orionin vyön kolmea tähteä sekä hautakammioista tulevat ”tuuletuskanavat” osoittavat orioniin, pohjantähteen, siriukseen ja taivasten maahan (Duat). Niili myös vastasi tässä allegoriassa Milk Way:tä. Tämän teorian mukaan rakennelma vaatisi jo erityisen huomattavia valmisteluja, laskelmia ja pitkäjänteistä työtä läpi vuosikymmenien sekä tuhatvuotisten tähtilaskelmien tekemistä tai jotain ”ylimaallista” tietoa tähtikartoista.

III Pyramidit olivat pappien ja hierofanttien käyttämiä vihkimyskammioita. Oppilaita ja kokelaita testattiin ja koulutettiin pyramidien avulla tuntemaan ihmiselon ja luonnon salaisuudet. Hieman samaan liittyen on myös esitetty, että pyramideja käytettiin hedelmällisyys riiteissä kuten Mesopotamian pyramideissa. Tuuletuskanavat olivat tässä tapauksessa kuin siemenjohtimet ja kuningattaren kammio kuin kohtu, jonne tähdenlennoista tullut siemen laski.

Pyramidien läheisyyteen kuului sfinksi, joka myös oli rapistunut. Kasvoista oli jäljellä ”puolet”. Sfinksi koostuu ihmispäästä ja leijonan kehosta. Perimätieto kertoo myös, että sfinksillä olisi ollut siivet (Kotka) ja jotenkin sfinsiin olisi liittynyt myös skorpioni. Näistä ei kuitenkaan ollut mitään selvää merkkiä tai näyttöä enää. Neljä elementtiä olisi muuten olleet samat kuin Raamatun profeettojen kirjoissa, Johanneksen ilmestyksessä ja 4 opetuslapsen vertauskuvallisissa hahmoissa olevat eläintyypit.

Sphinx without nose

Kauppiaat Kairossa olivat astetta röyhkeämpiä kuin Hurghadassa. Tavarat laitettiin suoraan avonaiseen laukkuun ja sanottiin, että ota tuosta matkamuisto. Myyjä astui pari askelta taaksepäin kuin olisi antanut kaiken ilmaiseksi, mutta vähän ajan kuluttua pyysi kuitenkin ”jotain pientä” maksua. Toinen mies sfinksillä antoi alabaster kiven minulle vaikka sanoin selvästi että minulla ei ole lompakkoa mukana. Sama mies opasti hyviin kuvauspaikkoihin ja vaikutti varsin tyytyväiseltä antaessaan hyviä neuvoja. 15 minuutin kuluttua kun olin menossa sfinksille alkoi hän hieromaan peukaloa ja etusormea eli kahisevaa olisi pitänyt saada. No olisin voinut siitä antaakin muutaman egyptin punnan, mutta valitettavasti mies joutui tällä kertaa nuolemaan tyhjiä näppejä, koska rahani olivat bussissa.

Söimme luonaan Niilin varrella ryhmän kanssa. Seurueessamme oli meidän lisäksi vain yksi suomenruotsalainen perhe, joten saimme nauttia privaattimatkasta täysin siemauksin.

Paluumatkalla muisteltiin tunnelmia ja keskusteltiin lisää mystiikasta. Bussi oli hyvin ilmastoitu, vaikkakin minun koiville istuinten välit liian pienet. Sopivasti asentoa vaihtelemalla matka kuitenkin eteni ja pääsimme turvallisesti takaisin Hurghadaan.

Minaret

Torstaina, 31. Maaliskuuta 2005

  • Share/Bookmark
  1. Päivä Hurghadassa
  2. Hapsetshutin temppeli ja Tutankhamonin hauta
  3. Karnakin ja Luxorin temppelit
  4. Tragedia Kairossa
  5. Meren alla puolisukellusveneellä
Egypt, Personal

If you enjoyed this post, please consider to leave a comment or subscribe to the feed and get future articles delivered to your feed reader.

Comments

One Response to “Päivä Kairossa”

Leave Comment

(required)

(required)