Travel
Raportti, toukokuu 2006
Tieteellinen raportti (englanniksi), johon on koottu tämänhetkiset evidenssit pyramideista ennen egyptiläisten tutkijoiden paikalle tuloa, on julkaistu ja ladattavissa virallisten sivujen lisäksi täältä. Oli hauska seurata myös Euroviisuja. Suomalaiset näyttivät tykkäävän Bosnia-Herzegovinan “Lejla” kappaleesta antaen 10 pistettä, mutta kyllähän Lordi vei shown totaalisesti. Tiistai, 23. Toukokuuta, 2006
Paluumatka
Klo 10 lähdemme motellilta. Motellijohtaja käy vielä kättelemässä meidät. Saamme pyramidipaidat ja -avaimenperät läksiäislahjoiksi. Nadi vie meidät Piramida Sunca Foundationille lahjoitetulla Skodalla Sarajevon lentokentälle. Semir on kirjoittanut virallisille säätiön websivuille avoimen kirjeen eräälle kriittiselle professorille. Kirjeessä mainitaan evidenssit, joilla pyramidien olemassaoloa perustellaan ja pyydetään professoria tulemaan paikanpäälle todentamaan tai näyttämään kohdat epätosiksi. Egyptiläiset geologit ovat näillä [...]
Hyvästi jää
Maanantaipäivän päätimme käyttää haastatteluun, kiitoksiin, hyvästelyihin ja viimeisiin valokuviin. Yhdestä kaivauksesta oli löytynyt fossiloitunut puun lehti, pari uutta aluetta oli taas avattu. Huomenna lähdemme Suomeen ja on summauksen aika. Maanantai, 8. Toukokuuta, 2006
Vierailu Sarajevossa
Ks. lisää kuvia valokuvagalleriasta… Sunnuntai, 7. Toukokuuta, 2006
Lauantailauluja
Upea päivä pohjoisrinteellä. Miehet lauloivat työlauluja, taisivat jatkaa eilisillan pieniä juhlia joihin mekin olisimme päässeet, jos jollain olisi ollut meidän puhelinnumeromme. Tapaamme ensimmäisen kerran geologi Nadjan, joka johtaa kaivauksia ja tekee päätöksiä miten eri tilainteissa jatketaan. Nyt esim. meillä oli ongelma, koska varsinaisen seinämäkiven päällä oli monen sentin paksuinen betonimainen kivikerros. Kivikerros on n. 2 [...]




