Bosnia

Syksyn 2006 tilannekatsaus

Pitkän tauon jälkeen ajattelin taas kirjoitta jotain pientä, mitä projektille kuuluu. Kaivaukset ovat jatkuneet pitkälle alkuperäisen suunnitelman mukaan, vaikka painopiste onkin ollut Kuupyramidikukkulalla. Jäljellä on vielä 26 päivää ennenkuin kaivaukset peitetään talvea varten. Sitten alkaa tulosten analysointi ja seuraavan kevään suunnittelu. Olen kuullut, että säätiöllä on ollut rahoitusvaikeuksia eikä varmaan sekään helpoita seuraavan vuoden työtä, että [...]

Bosnia

Petruksen matka Visokoon 07/2006

Viikon Visokon reissu tuli sitten tehdyksi heinäkuun lomilla. Oletetulla pyramidilla käytiin, mutta käynti osui sunnuntaille ja meno kaivauspaikoilla oli hiljaista. Uumoiltu osallistuminen kaivaustöihin jäi siis tällä kertaa, osin myös siksi, että retki osui reissun kuumimmalle päivälle.
Pyramidiaiheisia teemoja näkyi runsaasti katukuvassa, Pyramid-pizzoista alkaen. Onneksi varsinaista turistihumua asian ympärillä oli minimaalisen vähän. Mahdollisille muille Visokon kävijöille tiedoksi, [...]

Bosnia

Bosnian pyramidit A-studiossa

Maanantaina 26.6.2006 A-studio TV1:llä esittää saksalaisen filmiryhmän tekemästä dokumentista editoidun version.
Viimeisimmät mielenkiintoiset löydöt ovat sijoittuneet Kuupyramidikukkuloille. Kaivaukset ovat tuoneet esiin vanhoja raunioita ja kivipäällysteisiä seinämiä. Julkisessa lehdistötilaisuudessa paikalle tulleet egyptiläiset tutkijat ovat kuukauden tutkimusten jälkeen edelleen vakuuttuneita siitä, että kukkulat ovat jonkinlaisia primitiivisiä pyramideja. Keskustelu arkeologisilla foorumeilla käy voimakkaana puolesta ja vastaan. Tutkimukset kuitenkin jatkuvat ja [...]

Bosnia

Raportti, toukokuu 2006

Tieteellinen raportti (englanniksi), johon on koottu tämänhetkiset evidenssit pyramideista ennen egyptiläisten tutkijoiden paikalle tuloa, on julkaistu ja ladattavissa virallisten sivujen lisäksi täältä.
Oli hauska seurata myös Euroviisuja. Suomalaiset näyttivät tykkäävän Bosnia-Herzegovinan “Lejla” kappaleesta antaen 10 pistettä, mutta kyllähän Lordi vei shown totaalisesti.
Tiistai, 23. Toukokuuta, 2006

Bosnia

Paluumatka

Klo 10 lähdemme motellilta. Motellijohtaja käy vielä kättelemässä meidät. Saamme pyramidipaidat ja -avaimenperät läksiäislahjoiksi. Nadi vie meidät Piramida Sunca Foundationille lahjoitetulla Skodalla Sarajevon lentokentälle. Semir on kirjoittanut virallisille säätiön websivuille avoimen kirjeen eräälle kriittiselle professorille. Kirjeessä mainitaan evidenssit, joilla pyramidien olemassaoloa perustellaan ja pyydetään professoria tulemaan paikanpäälle todentamaan tai näyttämään kohdat epätosiksi.
Egyptiläiset geologit ovat näillä näkymin [...]

Bosnia