Mikä on hyve? Hyve (kreik. arete, lat. virtus) tarkoittaa sielun ja ruumiin hyvän mahdollisimman täydellistä toteutumista. Se voidaan myös määritellä tarkoittavan eettisesti ja moraalisesti arvokasta luonteenpiirrettä. Hyve oli keskeinen käsite antiikin moraalifilosofiassa eli etiikassa. Hyveet ovat taitoja, eivät tietoja ja nimenomaan tämä puoli hyveissä kiinnostikin minua alunperin totuuden etsijänä. Tiedon keräämisestä aiheutunut informaatioähky ja avoimien kysymysten loputon sarja saa lopulta miettimään tiedon ja totuuden suhdetta. Voiko totuutta tietää ilman että sen taitaa?

Kardinaali- eli päähyveet ovat tunnetuimmat antiikin aikaiset hyveet, jotka ovat siirtyneet mm. Tuomas Akvinolaisen seitsemän hyveen oppiin. Nämä ovat: järkevyys (tai kohtuullisuus), oikeudenmukaisuus, rohkeus (eli urhoollisuus) ja varovaisuus (tai harkitsevaisuus). Akvinolainen laski näiden lisäksi mukaan kirkolliset hyveet eli uskon, toivon ja rakkauden. En tiedä aivan tarkkaan näiden kolmen merkitystä Akvinolaisen opeissa, mutta omasta mielestäni ne eivät varsinaisesti kuulu hyveisiin, jos hyveitä ajatellaan arvokkaina luonteenpiirteinä ja kehitettävinä ominaisuuksina. Ne ovat jotain vielä syvempiä henkisiä ominaisuuksia, jotka ilmenevät eri hyveissä tai hyveiden kautta. Esimerkiksi rohkeudessa on uskoa, kärsivällisyydessä toivoa ja myötätunnossa rakkautta. Ehkäpä voisi ajatella niiden olevan kuin kolmio, joka laskeutuu neliöön eli kolminaisuus, joka laskeutuu nelinäiseen maailmaan kyllästäen hyveet parhaimmilla ominaisuuksilla.

Hyveitä voidaan luetella kymmenittäin, tai jopa sadottain ja niistä saakin hyvän mietiskelyaiheen vuoden jokaiselle viikolle, jos niin haluaa. Tässä joitain pureskeltavaksi:

…ahkeruus, anteliaisuus, avoimuus, empaattisuus, epäitsekkyys, herkkyys, huolellisuus, hurskaus, hyväntahtoisuus, innostuneisuus, joustavuus, kauneus, kiitollisuus, kohteliaisuus, kunnioitus, kuuliaisuus, kärsivällisyys, laupeus, luotettavuus, maltillisuus, myötätuntoisuus, määrätietoisuus, nöyryys, palveluhalukkuus, puhtaus, puolueettomuus, päättäväisyys, raittius, rauhallisuus, rehellisyys, rohkeus, sinnikkyys, sitkeys, siveellisyys, syvällisyys, taitavuus, tarkkanäköisyys, tasapainoisuus, tasapuolisuus, totuudellisuus, uskollisuus, vaatimattomuus, varovaisuus, vastuullisuus, viattomuus, vieraanvaraisuus, vilpittömyys, voimakkuus, väkivallattomuus, ystävällisyys,…

Totuutta, totuudellisuutta ja totuudenrakkautta on sanottu näiden kaikkien hyveiden perustaksi. Syvä totuuden kaipuu kuljettaa ihmisen läpi monenmoisten sokkeloiden ja vaarojen eikä niiden läpi pääse, jos muut hyveet eivät herää ihmisessä ja toteudu käytännössä.

Kustakin hyveestä voisi puhua oman esitelmän verran, mutta ottaisin esiin noista yhden esimerkiksi, nimittäin rehellisyyden. Rehellisyys itselle ja muille kanssa ihmisille on yksi tärkeimmistä hyveistä, mutta myös suurimmista koettelijoista itsekasvatuksessa. Meissä taistelevat “henget”, joista toinen puoli tietää mikä on hyvää ja toinen puoli haluaa tehdä muuta, nauttia, ottaa rennosti, ei välttämättä siis halua tehdä pahaa, mutta ei myöskään hyvää siinä mielessä, että luopuisi omista mielihaluista ja suuntaisi elämänsä aktiivisesti korkeimpien hyveiden ja päämäärien toteuttamiseen. Itsensä uhraava elämä näyttää ainoalta tieltä välttää karmiset seuraukset. Eivät suuret opettajat turhaan ole sanoneet, että unohtakaa itsenne, niin löydätte itsenne. Rehellisyyden ihannetta toteutavassa ihmisessä se nostaa kamppailun, joka voi kestää aikakausia ja piinata sielua. Totuuden etsijänä voin helposti nähdä, että vain se, joka toteuttaa Jumalan tahdon maukkaasta alusta karvaaseen loppuun on loulta vapaa eli toisin sanoen pelastettu mainitusta sisäisestä taistelusta. Kysymys kuuluu siis: kuinka pitkälle uskallan mennä rehellisyydessä, myöntääkseni puutteeni ja nähdäkseni korkeimmat ihanteet?

Paheitakaan ei voi unohtaa, koska ymmärrämme asiat vastakohtien kautta. Mainittakoon niistä esimerkiksi perinteiset seitsemän kuoleman syntiä: ylpeys, kateus, ahneus, viha, mässäily, huoruus ja valheellisuus. Lisäksi itsekkyys, välinpitämättömyys, karkeus, tahdittomuus, pelkuruus, jne,… kuuluvat paheisiin, mutta onko kaikki niin mustavalkoista, vain hyvää ja pahaa? Yksi mielenkiintoinen havaintoni on ollut, että paheiksi kansankielessä lasketaan esim. kahvin juonti, tupakointi, herkuttelu, shoppailu jne… Mutta eivätkö nämä lähinnä kuuluu terveelliseen tai tässä tapauksessa epäterveelliseen elämäntapaan? Hyveisiin ei ole laskettu suurten ajattelijoiden mukaan teen juontia, kasvissyöntiä, hiustenhoitoa tai mitään varsinaisesti ulkoista tekemistä ja toimintoa, vaan hyveet ovat enemmänkin luonteeseen ja olemiseen viittaavia ominaisuuksia. Samoin voisi ajatella paheista, että ne ovat vastakohtia, paheellisia ominaisuuksia, jotka saavat ehkä tekemään ajanmittaan tiettyjä ulkoisia akteja. Voidaan siis eroittaa toisistaan hyveet ja hyvät teot, kuten myös paheet, pahat teot ja synnit.

Mikä hyveissä on sitten niin erikoista, miksi suuret uskonnot ja sielut puhuvat niistä alituisesti, eivät varmaan ilman syytä? Olen kerännyt seuraavaan muutamia lainauksia:

1. Suurenmoinen ihminen ajattelee aina hyvettä; tavallinen ihminen ajattelee mukavuutta. -Kungfutse
2. Nousta rinnettä ylös on hyve. Juosta alas on pahe. -Kiinalainen sananlasku
3. Ylevä ihminen ei ole tietoinen hyveellisyydestään, ja tällä tavalla hän todella on hyveellinen. Ala-arvoisen ihminen ei koskaan kadota hyvettä silmistään, ja tällä tavalla hän kadottaa hyveen. -Laotse
4. Kävelläkseen turvallisesti ihmiselämän sokkeloissa tarvitsee ihminen viisauden valoa ja hyveen ohjausta. -Buddha
5. Puhtaus luo viisauden, himo saituuden ja tietämättömyys hulluuden ja pimeyden. -Bhagavad Gita
6. Meidän hyveet ja paheet nousevat samasta lähteestä. -Goethe
7. Hyve on ikäänkuin sielun terveyttä, kauneutta ja hyvä tapa. -Platon
8. Hyve on sielun kauneutta ja pahe sielun epämuodostuma. -Sokrates
9. Ihminen joka ei ole hyveellinen, ei koskaan voi olla onnellinen. -Epikuros
10. Suuret adeptit harjoittavat alati kaikkia korkeimpia hyveitä. -Blavatsky
11. Ihmisessä ei voi olla enempää totuutta kuin hänessä on hyvyyttä. -Swedenborg
12. Hymy on puoli hyvettä -Eino Leino

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Hyveellisen elämän tarkoitus on lyhyesti sanottuna: ajatuselämän kirkastus + tunneluonnon puhdistus + intuition herättäminen, jotka yhdessä aikaansaavat aineen ja fyysisen kehon elävöittymisen, lopulta täydellistymisen. Sivutuotteena se voi tosiaan tuoda onnellisuuden ja vapautuksen tietämättömyydestä.

Seuraavaksi esitän pari kaaviota havainnollistamaan meditaatio- ja hyveharjoitusten suhdetta. Kuten aiemmin tuli mainituksi, niin meditaatiossa lasketaan kolme päävaihetta, jotka ovat:

1. keskityminen -> hengityksen laskeminen
2. meditaatio -> hengityksen tarkkailu
3. kontemplaatio -> oleminen

Kukin vaihe voi kestää vuosia saavuttaa. Meditaatio itsessään on yleensä pieneen hetkeen sijoittuva harjoitus. Ongelmaksi usein muodostuu se miten mietiskelyn tulokset voidaan siirtää arkielämään, siihen arkeen, joka ei ole luostarielämään tai retriittiin sidottu. Ajattelen, että HETKEN voi ikäänkuin laajentaa ELÄMÄKSI hyveharjoitusten kautta seuraavan analogian lailla:

1. keskittyminen -> päivän teemaksi valitaan yksi hyve ja pidetään se mielessä
2. meditaatio -> syvennytään ja haetaan tietoa hyveestä
3. kontemplaatio -> tullaan yhdeksi hyveen kanssa, hyveellisiksi

Kontemplaatio -sanaa käytetään usein kahdessa eri merkityksessä. Tässä viittaan siihen prosessin kolmantena asteena eli samadhina. Mutta sillä voidaan myös tarkoittaa toista astetta, jolloin meditaatiosta tulee kolmas vaihe.

Hyveellinen elämä muuttaa ihmisen kaikkia olemuspuolia ja avaa aisteja näkemään totuuksia, niin psykologisia kuin näkymättömiäkin. Mielenkiintoisen näkemyksen eettisen elämän vaikutuksista henkiseen kasvuun voi lukea esim. Pekka Ervastin Jeesuksen Salakoulu -kirjasta, jossa Ervast valottaa vuorisaarnan viiden eettisen ohjeen toteuttamisen tietä, viidestä askeleesta, jotka vievät viis’astumiseen. Suuttumattomuus, puhtaus, vannomattomuus, pahan vastustamattomuus ja rakkaus ovat erikoinen sekoitus vanhoja perinteisiä hyveitä, mutta myös uuden ajan hyveitä. Tämä osa Ervastin opetuksista sai paljon vaikutteita Leo Tolstoilta.

Kun HETKI muuttuu IHMISELÄMÄKSI, on vielä tehtävä yksi analogia, jossa ELÄMÄSTÄ tulee TIE. TIE viittaa vihkimystiehen, jossa ihmisen elämien ketju täydellistyy, ihmiskunnan päämäärä saavutetaan, yksilölle luodaan uusi keho, “vanhasta varsi parempi”, muokatakseni hiukan vanhaa suomalaista sananpartta. Koska näistä vihkimysasioista puhuminen menee enemmänkin näkymättömien todellisuuksien kategoriaan tyydyn vain siteeraamaan Pekka Ervastia hänen vuonna 1926 pitämästään esitelmästä:

Tällä tavalla lyhyesti kuvaten voimme sanoa, että vihkimys on kolmenlainen mysterio. Ensimmäiseksi ihminen otetaan vastaan johonkin veljeskuntaan. Toiseksi vihkimys on todistus ja leima, että tietoa on hankittu, ja kolmanneksi, että tajunta on laajentunut ja tajunnan laajeneminen yhä tulee tapahtumaan.

Tämä herättää vielä erityisen kysymyksen totuuden luonteesta: milloin se on saavutetavissa yksin omin voimin ja milloin totuuden saavuttamiseen vaaditaan apua joko muilta kanssakulkijoilta tai korkeammilta tahoilta, niiltä, jotka ovat totuutta jo enemmän tavoittaneet?

Jätän tämän kysymyksen auki ja lopuksi haluan esitellä musiikkiteokseni rakenteen, joka kertoo totuuden etsijän tiestä läpi elementtien ja prinsiippien hyveiden avulla. Se ei suinkaan pyri esittämään mitään ehdottomia vastaavuuksia elementtien ja hyveiden välillä vaan paremminkin luonnostaan mieleeni nousseita assosiaatioita, joita on kiva mietiskellä elämän melskeessä.

(Loppu)

1. Totuudellisuuden hyve – Näkymättömät todellisuudet
2. Totuudellisuuden hyve – Psykologiset totuudet
3. Pyramidin seinämä?

Kamppailulajien harrastamisen yhteydessä ei voinut olla kohtaamatta intialaista joogaa. Jos kiinalainen filosofia ei sisällä tarpeeksi mystisiä elementtejä niin intialainen filosofia ja jooga varmasti sisältävät. Mutta metafyysiset totuudet itseasiassa ovat helpommin hyväksyttävissä ja todennettavissa kuin käytännönläheisemmät totuudet. Ajatellaanpa esimerkiksi kehon energiajärjestelmää, kiinalaista tai intialaista chakra -järjestelmää. Mietitään myös kaikkia niitä jumaluuksia, maailman- ja ihmisenluomismyyttejä, ihmiskunnan menneisyydestä ja tulevaisuudesta kertovia oppeja, syntymää edeltävää ja kuolemanjälkeistä elämää, oppeja taivaista ja helveteistä, tarinoita viisaista opettajista, jne…

Ei ole uskontoa, joka ei näihin ottaisi kantaa jollain tavalla. Onko meillä meillä mitään keinoa päästä selville näiden oppien totuudellisuudesta? Teasofia opettaa ja pyrkii todistamaan vertailevan uskontotieteen (Salaisen Opin) kautta sen yksinkertaisen asian, että kaikilla uskonnoilla on sama alkuperä, nk. viisaus-uskonto, mutta mikään uskonnoista ei opeta sitä puhtaasti vaan aina jollain tavalla turmeltuneessa muodossa. Mutta eikö tämä lisää vain yhden opin lisää oppien mittaamattomaan joukkoon?

Henkilökohtaisesti minua kiehtoi ja veti puoleensa tämä yhteenliittävä ja kokoava oppi. Minusta on aina tuntunut, että näinhän sen täytyy olla, mutta samalla minussa elävä totuuden etsijä, tietyssä mielessä myös epäilijä, haluaa tietää ja kokea tarkemmin, syvemmin, paremmin ja enemmän. Sen takia jossain vaiheessa jouduin eräänlaisen valinnan eteen. Onko minun uskottava johonkin tiettyyn uskontoon, entä teosofisiin selityksiin uskonnoista ja mitkä ovat ne perusasiat, joihin voin, haluan ja kannattaa uskoa. Kun aiemmin mainitsin, että tieni on käynyt idästä länteen, niin se tarkoittaa myös, että jouduin jossain vaiheessa elämää kamppailemaan tämän ajatuksen kanssa tosissaan. Olisi helpompi vain ottaa jokin uskomusjärjestelmä eli vaikka kristinusko ja mennä sen mukaan. Antaisinko jonkun toisen tehdä valinnan puolestani vai tekisinkö sen itse ja millä perustein? Onneksi Pekka Ervastin tekstien ja hänen kautta Ruusu Ristiin välittyneiden opetusten avulla onnistuin näkemään suurenmoisia, sanoisinko ainakin idän veroisia merkityksiä kristillisissä opeissa. Se rauhoitti hiukan mieltäni ja ymmärsin, että en ole pakon edessä tehdä mitään erityistä valintaa, mitä tulee oppeihin.

Käytännössä pattitilanne raukesi lopullisesti vasta, kun sallin itselleni vapauden olla uskomatta mihinkään muuhun kuin Hyvään. Tämä tarkoittaa siis, että ne näkymättömät totuudet eli opit joiden totuudellisuutta en voi vahvistaa, jäävät avoimiksi siihen asti kunnes saan niistä tarvittavaa tietoa ja kokemusta, joko itse tai muiden itseäni pätevämpien avustuksella.

Kaikki edelläkerrottu tuo uuden määritelmän totuudelle. Voidaan kysyä, mikä on erilaisten henkisten oppien ja väittämien totuusarvo. Kutakin yksittäistä uskonnollista dogmia tai yksilön väittämää henkimaailmasta voidaan tutkia totuusarvon kautta. Totuuden etsijänä siis haluan tietää mikä on totuus kunkin esitetyn asian eli teorian takana, oli kyseessä sitten jälleensyntymisoppi, oppi ylösnousseista mestareista, enkelihierarkioista tai vaikkapa jonkin henkilön historiallisuudesta. Opeista puheenollen, keskiajalla vakiutuneen kristillisen enkelihierarkian toisen kehän toinen ryhmä on englanninkieliseltä nimeltään Virtues eli Hyveet. Enkeleiden tehtävänä on taivaallisten kehojen liikkeiden tarkkailu ja ohjailu, jotta kosmos pysyisi järjestyksessä.

En tiedä, mitä mieltä te olette, mutta minusta nämä näkymättömät totuudet ovat vaikeampia paloja nieltäväksi kuin psykologiset ja metafyysiset totuudet. On helpompi yhtyä ja päästä yksimielisyyteen siitä, että kaiken takana on ykseys kuin siitä, että esimerkiksi Jeesus Nasaretilainen eli tai ei elänyt ajanlaskumme alussa.

Totuutta tavoitellessa jotkut tukeutuvat logiikkaan ja järkeilyyn, toiset intuitioonsa tai uskoonsa. On myös niitä, jotka odottavat totuudelta toistettavuutta tai mitattavuutta ja niitä joille totuus on vain suhteellinen asia tai käsite tyyliin “kullakin on oma totuutensa.” Totuuden etsijän ei ole pakko lokeroitua mihinkään, mutta mielestäni näiden tapojen ymmärtäminen on olennaista minkä tahansa totuuden selvittämiseksi.

Elämäni on aina ollut vastausten hakemista elämän ja kuoleman kysymyksiin, olen myös halunnut tehdä voitavani, että pääsisin sillä tiellä eteenpäin. Tiedon keräämisessä ja päättelyssä on omat haasteensa, oma kokemus voi joskus johtaa meidät harhaan, sillä onhan yhdessä elämässä hankittu kokemus yleensä aina rajallinen ja subjektiivinen. Seuraavassa haluan esittää luonnoksia siitä mikä on oma, pitäisikö sanoa nykyinen menetelmäni totuuksien selvittämiseksi. Tämä johdattelee meidät vihdoin totuuksista hyveiden pariin.

(Jatkuu: Totuudellisuuden hyve – Hyveellinen elämä meditaationa)

1. Totuudellisuuden hyve – Psykologiset totuudet
2. Totuudellisuuden hyve – Hyveellinen elämä meditaationa
3. Lähtötunnelmia

Sisältö:

1. Musiikkia Hyveet -albumilta: Puhtaus
2. Psykologiset totuudet
3. Näkymättömät todellisuudet
4. Hyveellinen elämä meditaationa
5. Musiikkia Hyveet -albumilta: Totuudellisuus

Musiikkia Hyveet -albumilta: Puhtaus

Tämä kirjoitus on kopio marraskuussa 2009 Jyväskylässä pidetystä esitelmästä.

Esitelmä kertoo totuuden etsijän tiestä ja totuudellisuuden hyveestä. Kun katselee aikaa taaksepäin, niin henkinen tie on allekirjoittaneen kohdalla selkeästi käynyt idän uskontojen kautta takaisin länteen, missä olen aina fyysisesti asunut. Teosofia on avannut ymmärtämään erilaisia näkymiä ja samankaltaisuuksia eri uskontojen ja maailmankatsomusten välillä. Ruusuristiläisyys puolestaan on syventänyt länsimaisen mystiikan ymmärrystä ja lopulta osoittanut mielestäni hyvin tärkeän kulmakiven paikan henkisessä pyrkimyksessä eli hyveellisen elämän merkityksen.

Esitelmän ensimmäisessä osiossa kerron kokemuksistani meditaatiosta ja niin sanotuista pykologisista totuuksista. Toinen osa käsittelee näkymättömiä todellisuuksia, joista puhutaan eri uskonnoissa. Kolmas osa on omistettu hyveille höystettynä parilla teoreettisella määritelmällä ja lainauksella. Lopuksi pyrin sitomaan yhteen esitelmässä esiintulleita ajatuksia.

Totuudellisuuden hyve – Psykologiset totuudet

Totuutta on vaikea määrittellä, mutta kyseiselle sanalle on kuitenkin elämän myötä muodostunut pikku hiljaa tiettyjä merkityksiä. Oma etsintäni alkoi noin 13 vuoden ikäisenä, jolloin olin jo harrastanut itämaisia kamppailulajeja muutamia vuosia. Niiden kautta innostuin henkisempään, jopa uskonnolliseen etsintään. Alussa en tiennyt totuuden etsimisen termiä, vaan ahmin itämaista mystiikkaa sen itsensä vuoksi. Luontainen lapsenomainen kiinnostus ja uteliaisuus oli suuri ja vei mennessään.

Jossain vaiheessa kävi kuitenkin selväksi, että hain jotain sekä fyysisellä että mentaalisella tai henkisellä tasolla. Fyysisesti halusin saavuttaa kehon hallinnan ja kestävyyden. Henkisesti halusin löytää oikeanlaisen keskittymisen ja tilan, jossa fyysinen oleminen ja tekeminen olisi kevyttä, harmoonista ja täydellistä. Oli jokseenkin selvää, että vaikka fyysisillä harjoituksilla voitiin saavuttaa taipuisa ja voimakas keho, henkiset harjoitukset ja mielen harjoittaminen olivat ne, jotka kruunasivat taidot ja tekivät kamppailulajeista ei vain taidetta, vaan välineen ylittää inhimilliset rajat. Kiinnostus yliluonnollisiin voimiin heräsi siinä vaiheessa ja ovathan joidenkin kamppailulajien mestarien suoritukset yli-inhimillisiltä tuntuvia (esimerkkinä voisi mainita Rauta Paita eli Iron Shirt Chi Kung -tekniikat). Jotkin tyylisuunnat selvästi opettivat, että mestaruus lajissa lähtee sisäisen voiman hallinnasta. Pelkät fyysiset harjoitukset eivät koskaan voi yltää samaan mihin Ki -voiman hallinta.

Tämän harrastuksen myötä tie siis kulki enemmän ja enemmän mielen hallintaan ja henkisiin harjoituksiin sekä tietysti kirjallisuuteen, jossa käsiteltiin perimmäisiä asioita, itämaisia uskontoja ja uskomuksia. Pian tieto näistä perimmäisistä kysymyksistä alkoi askarruttamaan ja sai enemmän sijaa elämässäni. Totuuden etsinnän merkitys alkoi hahmottumaan ja mietiskelyharjoitukset alkoivat tuntumaan tärkeämmiltä. Meditaatio itsessään on ainakin alussa jonkin sellaisen tavoittelua, jota ei tiedä kokeneensa tai ainakaan ei muista. Puhumme valaistumisen tai oivalluksen tavoittelusta. Sanomme, että me olemme jo jumalia, me olemme jo Buddhia ja täydellisiä. Meidän täytyy vain muistaa ja palauttaa se mieliimme, kuoria muistamattomuuden verhot pois. Mutta sanottiin niin tai näin, niin alkuvaiheessa etsintää tavoittelemme jotain tuntematonta. Parhaimmillaan olemme vain kuulleet tai lukeneet kuvauksia valaistumisesta. Tässä merkityksessä totuus siis sisältää tuntemattoman elementin. Totuuden etsinnän vaikeus tulee siitä paradoksista, että miten voi etsiä jotain, jota ei tunne eikä tiedä? Eipä niin mitenkään paitsi, että hapuilemalla ja kokeilemalla kaikenlaista, tunnustelemalla mikä tuntuu oikealta ja kehittävältä.

Tuntemattoman ja tarkasti määrittelemättömän tavoitelun yksi ensimmäisiä kohokohtia omalla kohdallani oli mielentyhjennys -harjoitus, jota olin jatkanut koko kamppailulajiharrastuksen ajan. Tyhjän mielen eli mushin idea on se, että vain tyhjä ja valpas mieli pystyy aistimaan vastapuolen mielen liikahduksia. Tyhjä mieli mahdollistaa tilanteen kääntämisen edukseen. Siinä ei saa olla pelkoa eikä toiveita. Mieli ei saa tarrautua vastapuolen käsiin, ei jalkoihin, ei hartijoihin, ei silmiin eikä muihinkaan ulkopuolisiin tekijöihin tai hyökkäyksen ja puolustusliikkeiden suunnitteluun, vaan mielen täytyy liukua sulavasti ja jatkuvalla liikkeellä. Tavallaan voisi ajatella, että siinä annetaan kosmisen voiman ja tarkoituksen toteutua.

Kolmivaiheinen meditaatio eli hengityksen laskeminen, hengityksen tarkkailu ja hiljaa oleminen on mielentyhjennyksen yksinkertaisin ja yleisin menetelmä. Mutta ajatellaanpa uudelleen lähtökohtaa. Istut alas, laitat jalat ristiin, rauhoitut, alat laskemaan sisään ja uloshengitystä. Kuinka nopeasti huomaatkaan, että sekosit laskemisessa, koska ajatukset lähtivät ihan omille teilleen? Puhumme tässä todellisesta henkisestä harjoituksesta, jonka vaikutukset ja joka taito voi olla yksi tärkeimpiä avuja, mitä ihminen voi elämänsä aikana voi saavuttaa. Tämä tarkoittaa kykyä suunnata mieli ja ajatukset yhteen kohteeseen kymmeniksi minuuteiksi, jopa tunneiksi.

Jos nyt pääsee siihen pisteeseen, että pystyy laskemaan hitaasti ajatuksen herpaantumatta kymmeneen ja vielä toisen kerran peräkkäin, on saavuttanut jotain. Se on jotain jota itseasiassa aika harva ihminen pystyy tekemään tai koskaan edes miettii sellaisen tavoittelua elämänsä aikana. Mutta harjoitushan on vasta alussa. Miltä kuulostaa, että ajatuksen lento on kokonaan pysäytettävä, mieli tyhjennettävä kokonaan ajatuksista? Mahdotonta? Pelottavaa? Mitä, jos ajatukset eivät enää lähdekään rullaamaan? Mitä jos siellä kohtaa kynnyksenvartijan? Onko siitä edes mitään hyötyä? Mieli keksii kyllä sata syytä, miksi jättää välistä tällaiset harjoitukset, mutta toisalta useita meistä kiinnostus tietää onko se mahdollista. Jos se tosiaan on mahdollista, niin kiinnostus voi kasvaa suuremmaksi kuin syyt välttää miettimästä asiaa. Täytyy sanoa, että itselläni oli uteliaisuutta käydä pitemmälle ja se oli kannattavaa. Ensimmäinen kerta kun huomasin, että ajatuksen juoksu oli tyrehtynyt, sen tajuaminen oli kuin olisi voittanut päävoiton arpajaisissa. Uskaltaisin verrata sitä jopa jonkinlaiseen valaistumiskokemukseen. Hetki oli lyhyt, säikäyttävä ja voimakas. Tyhjän mielen kokemus on toki saanut parinkymmennen vuoden aikana erilaisia uusia ulottuvuuksia. Psykologisesti ehkä tärkeintä ajatuksen loppumisessa on se, että saavutettu tyhjä hetki avaa mahdollisuuden uusille assosiaatioketjuille, jotka muuten kulkisivat samaa rataa päivästä toiseen.

Tämän haluan kertoa vain yhtenä esimerkkinä siitä, miten tuntemattoman, ennalta tietämättömän tavoittelu voi osua maaliinsa, kun tarpeeksi yrittää. Paradoksi miten kaivata jotain, jota ei tunne on todellakin vain paradoksi, ei mikään mahdottomuus. Käytännössä siis minulle oli kirjan tai kirjojen kautta välitetty tietoa jostain, jota en itse voinut tietää etukäteen todeksi muun kuin harjoituksien kautta hankitulla omalla kokemuksella.

Totuus siis voi olla tällaista tavoittelua, jonka realistisesta saavuttamisesta et varmuudella osaa sanoa mitään. Paitsi sitten kun olet sen kokenut. Nyt voimme huomata pari määritelmää totuudelle: tuntematon, tyhjyys, oivallus, kokemus ja ilo. Sanotaan, että totuus vapauttaa meidät. Vapauteen taas liittyy ilo, jota voisi vaikka kuvata koko talven navetassa ryvettyneen lehmän iloksi ja riemuksi, kun se keväällä päästetään veräjältä vapaaksi laitumelle. Ilo täyttää jokaisen solun eikä puolen vuoden paikallaan olemisesta tullut kankeus tunnu enää missään, vaan koko keho ja mieli ovat täynnä iloa, riemua ja vetreyttä.

Tyhjä tila ei ole todellisuudessa tyhjää vaan sisältää kaiken ilmentymisen mahdollisuuksina. Mahdollisuudet pyrkivät aina ilmenemään tavalla tai toisella, yleensä ajatuksen kautta. Aktiivisuus on luonnollinen olotila, tyhjyys on luonnollinen perussyy. Tämän oman kokemuksen vahvistaman päättelyn takia en näe asiassa mitään vaaraa enkä pelättävää, päinvastoin, hyvin paljon annettavaa. Itseasiassa en usko, että ihminen voi elää kovinkaan onnellista ja harmoonista elämää ilman, että on kohdannut tämän arvaamattoman, ehkä pelottavankin puolen totuudesta. Buddhalaiset käyttävät tästä tyhjyyden elementistä nimeä sunyata.

Toinen puoli totuutta on ehkä enemmän teoreettisempi, mutta täytyy muistaa, että se mikä on toiselle teoriaa ja tuntuu teoreettisesta, voi toiselle olla hyvinkin käytännönläheistä ja konkreettista. Itämainen filosofia sisältää käytännönläheisiä, psykologisia perustotuuksia mm. onnesta ja elämän perusluonteesta, jotka voi löytää elämää tarkkailemalla, tutkimalla, opiskelemalla ja elämällä, mutta se sisältää myös vaikeammin todettavia premissejä ja aksioomia.

(Jatkuu: Totuudellisuuden hyve – Näkymättömät todellisuudet)

1. Totuudellisuuden hyve – Näkymättömät todellisuudet
2. Totuudellisuuden hyve – Hyveellinen elämä meditaationa
3. Hapsetshutin temppeli ja Tutankhamonin hauta